| |
Konsernimme historia pähkinänkuoressa.

|
|
HISTORIA
1871
Konttoristi Heikki Fabian Helminen Jyväskylästä sai
joulukuun 3. päivänä 1870 painoasiain ylihallitukselta luvan
julkaista Keski-Suomi -nimistä sanomalehteä.
Ensimmäinen Keski-Suomi ilmestyi 7. päivänä tammikuuta
1871. Lehden tarkoituksena oli edistää
suomalaisuuspyrkimyksiä sekä sisältää uutisia ja
ilmoituksia. Heikki Fabian Helminen toimi itse lehden
päätoimittajana. Kirjailija Minna Canth kuului
toimittajakuntaan.
1885
Kirjailija Juhani Ahosta tuli Keski-Suomen päätoimittaja. Lehden
linja muuttui selkeästi nuorsuomalaiseksi.
Ahon lisäksi myös muita kuuluisia kirjailijoita kuului
Keskisuomalaisen toimittajakuntaan 1880-luvulla. Heistä mainittakoon
päätoimittajana toiminut Teuvo Pakkala sekä Johannes
Linnankoski ja Kauppis-Heikki.
1917
Syyskuun lopulla aloitettiin yhdistymisneuvottelut nuorsuomalaisen
Keski-Suomen ja vanhasuomalaisen Suomalainen (perustettu 1889)
välillä. Asia eteni nopeasti ja jo 15.12. molemmat lehdet myytiin
kirjapainoineen perustetulle Oy Keskisuomalaiselle. Yhteisen lehden nimeksi
tuli Keskisuomalainen.
1918
Nimellä Keskisuomalainen lehti ilmestyi ensimmäisen kerran
3.1.1918.
1920
Keskisuomalaisesta tuli nuorsuomalaisuuteen pohjautuvan edistyspuolueen
äänenkannattaja. Vanhasuomalaiset lähtivät
lehdestä ja perustivat lehden nimeltä Sisä-Suomi.
1932
Keskisuomalainen myytiin painoineen kilpailevan maalaisliittolaisen
sanomalehden, Saarijärven Paavon tukiyhtiölle Oy Keskimaalle.
Saarijärven Paavo lakkautettiin ja Keskisuomalaisesta tuli
Maalaisliiton (Suomen Keskusta) äänenkannattaja.
1944
Yhtiölle ostettiin Viitasaaren Seutu niminen paikallislehti.
1963
Oy Keskimaa nimi muutettiin Oy Keskisuomalaiseksi.
1973
Siirryttiin kohopainotekniikasta off-set tekniikkaan. Keskisuomalainen
painettiin ensimmäisen kerran off-set rotaatiolla 30.8.1973.
1974
Tilauskirjapaino, joka oli ollut yhtiön toiminnassa alusta alkaen,
erotettiin tulosvastuulliseksi liiketoimintayksiköksi. Vuonna 1980
liiketoimintayksikkö sai nimen Oy Paintotalo Keskisuomalainen. Alussa
valmistettiin nimikortteja, kirjoja, julisteita ym.
pienpainotöitä. Myöhemmin erikoistuttiin lomaketuotantoon ja
suoramarkkinoinnin painotuotteisiin.
1977
Yhtiölle ostettiin Kuorevesi-Mänttä-Vilppula
paikallislehti.
1980
80-luvulla yhtiö hankki useita paikallislehtiä omistukseensa.
Hankasalmen Sanomat 1980, Jyväskylän Maalaiskuntauutiset
1981-1989, Jyväskylän Ympäristölehti 1981-1985,
Sisä-Suomen Lehti 1981, Muuramen-Säynätsalon
Paikallisuutiset 1982-1986, Laukaa-Konnevesi 1982 ja Viiden Kunnan Sanomat
1989.
1983
Keskisuomalainen osti ilmaisjakelulehden nimeltä
Suur-Jyväskylän Lehti. Lehteä julkaisee tytäryhtiö
Suur-Jyväskylän Lehti Oy, joka tekee franchising-sopimuksella
myös Jyväskylän City nimistä lehteä alkaen
vuodesta 1989 ja Oulun City lehteä 1989-1992. Yhtiöön kuului
myös jakeluun erikoistunut Jakeluporras, joka yhtiöitettiin
omaksi yhtiöksi v.1999.
1984
Keskisuomalainen osti osake-enemmistön Oy Sisä-Suomesta, joka oli
arkkipainotalo. Yhtiöstä tuli Keskisuomalaisen
tytäryhtiö.
1986
Sanomalehti Keskisuomalainen julistautui sitoutumattomaksi lehdeksi.
1991
Keskisuomalaisesta tuli Suomen vanhin suomenkielinen sanomalehti Uuden
Suomen lakkauttamisen johdosta.
1993
Keskisuomalainen Oy:n hallitus päätti, että jatkossa
Keskisuomalainen keskittyy lehtien kustantamiseen ja painamiseen.
Tämän johdosta Painotalo Keskisuomalainen liitettiin
Sisä-Suomi Oy:öön, joka myytiin uusille omistajille vuonna
1996.
1996
Lokakuussa Keskisuomalainen alkoi ilmestyä verkkolehtenä.
1998
Väli-Suomen Media Oy perustettiin ja se alkoi julkaista viidelle
lehdelle yhteistä Sunnuntaisuomalainen osiota.
Lehdet ovat Pohjalainen, Ilkka, Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja
Karjalainen.
1999
Keskisuomalaisesta tuli Oyj. Listautuminen Helsingin pörssiin tapahtui
huhtikuussa.
2000
Arena Partners Oy perustettiin. Yhtiö on sähköisen
liiketoiminnan kehitysyhtiö ja yhtiön omistajina ovat
Väli-Suomen Median lehdet
sekä Kaleva, Keskipohjanmaa ja Vasabladet.
Joulukuussa Keskisuomalainen Wapissa.
2001
Vuoden lopulla Keskisuomalainen osti osake-enemmistön Savon Mediat
Oy:stä, Yhtiöön tuli kaksi 7-päiväistä
lehteä Savon Sanomat ja Iisalmen Sanomat sekä
6-päiväisenä lehtenä Warkauden Lehti. Lisäksi
yhtiöön tulivat 12 paikallislehteä ja ilmaisjakelulehti
Viikkosavo. Painopalvelut liiketoiminta-alueseen tulivat uusina painoina
Kuopion paino ja Pieksämäen paino.
2003
Keväällä julkaistiin Keskisuomalainen ensimmäisenä
sanomalehtenä Suomessa näköislehtenä verkossa.
2006
Keskisuomalainen Oyj lunasti Savon Mediat Oy:n
vähemmistöosakkailta TS-Yhtymä Oyj:ltä ja
Ilkka-Yhtymä Oyj:ltä 21.12.2006 allekirjoitetulla kaupalla niiden
osuudet ja näin Savon Mediat Oy:stä tuli Keskisuomalainen Oyj:n
100 %:sti omistama tytäryhtiö.
2007
1.10.2007 Savon Mediat Oy sulautui Keskisuomalainen Oyj:hin.
Kuukautta aikaisemmin eli syyskuun alusta ovat konsernin painoyhtiöt
sulautuneet yhteen ja kaikki konsernin kolme painoa ovat
Lehtisepät Oy:ssä. Paikallislehtiyhtiö Maakunnan
Sanomat ja Savon Lehtikustannus Oy fuusioituivat 1.9.2007 ja yhtiön
nimeksi tuli Maakunnan Sanomat. Näillä fuusioilla
yksinkertaistettiin konsernirakenteita. Näiden fuusioiden
toteutumisen jälkeen konsernin kaikki tytäryhtiöt ovat
suoraan Keskisuomalainen Oyj:n omistuksessa.
|
|