Keskisuomalainen Oyj - Etusivulle
KonserniKustannustoimintaPainotoimintaJakelutoimintaSähköinen liiketoimintaTutkimus & KehitysSijoittajatietoYleistä
 
Tiedotteet ja katsaukset   Hallinto ja omistajat   Osakekurssi ja pääomalaina   Vuosikertomuksen tilaaminen   Sijoittajakalenteri   Yhtiökokoukset  
 
  Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu kahdeksan (8) yhtiökokouksen osakkeenomistajien keskuudesta valitsemaa varsinaista jäsentä.

Hallitus ja toimitusjohtaja
Johto
Tilintarkastajat
Yhtiöjärjestys
Keskisuomalainen Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmä 2012
Selvitys Keskisuomalainen Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011
Osakkeenomistajien jakauma sektoreittain
Suurimmat osakkeenomistajat
Hallituksen ja ylimmän johdon osakkeenomistus
Sisäpiiriomistukset



 
HALLINTO JA OMISTAJAT

HALLITUS
Yhtiön hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut enemmän kuin puolet läsnäolevista jäsenistä tai äänten mennessä tasan se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy.

Hallitus on päätösvaltainen kun saapuvilla on yli puolet sen jäsenistä.

TOIMITUSJOHTAJA
Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.

OSAKKEET
Keskisuomalainen Oyj:llä on sarjaan A ja sarjaan K kuuluvia osakkeita. Osakkeet, jotka kuuluvat sarjaan A, ovat vapaasti luovutettavissa. K-osakkeiden siirtoa koskee yhtiöjärjestyksessä oleva lunastuslauseke. Yhtiökokouksessa oikeuttaa jokainen sarjaan A kuuluva osake yhteen (1) ääneen ja jokainen sarjaan K kuuluva osake kahteenkymmeneen (20) ääneen. Muilta osin yhtiön kaikilla osakkeilla on yhtäläiset oikeudet.

Sarjaan A kuuluvia osakkeita on yhteensä 5.486.908 kappaletta ja sarjaan K kuuluvia osakkeita 5.250.052 kappaletta. Yhtiön kaikkien osakkeiden yhteismäärä on 10.736.960 kappaletta.

Yhtiön kaupparekisteriin merkitty ja täysin maksettu osakepääoma on 2.257.283,80 euroa.

Yhtiön K-osakkeet ovat yhtiöjärjestyksen mukaisesti muunnettavissa A-osakkeiksi. Yhtiön osakkeet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään.



Takaisin
Tulostettava versio