Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdillä kasvua

Mediatiedote 2.3.2018

 

Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdistä Kuopion Kaupunkilehden lukijamäärän kasvu oli viime vuonna kaupunkilehtien sarjassa koko Suomen suurin.

Lehden printtilehden lukijamäärä nousi vuodessa 5 000 lukijalla. Toiseksi suurin kasvu oli sisarlehti Viikkosavolla, jonka lukijamäärä nousi 4 000 lukijalla. Luvut selviävät torstaina julkaistusta Kansallisesta mediatutkimuksesta (KMT 2017).

– Uusimmassa tutkimuksessa lehtemme ovat kulkeneet yleistä trendiä vastavirtaan. Tämä on positiivinen signaali ja kertoo, että olemme onnistuneet tekemään lehtiä, joiden sisältö kiinnostaa, päätoimittaja Aija Pirinen sanoo.

Kuopion Kaupunkilehden lukijamäärä on 63 000 ja Viikkosavolla on 59 000 lukijaa. Pirinen toteaa, että Kuopion Kaupunkilehti tekee kaupunkilehtisarjassa jo pienoista historiaa, sillä lehden lukijamäärä on jo 8 000 suurempi kuin lehden jakelumäärä. Viikkosavollakin lukijamäärä on 4 000 enemmän kuin jakelumäärä. Molempien lehtien perusjakelu on 55 000.

– Kaupunkilehdessä mainostajan kannalta lukijamäärä on ainoa ratkaiseva asia, ei se, paljonko lehteä painetaan tai jaetaan.

Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdistä myös Länsiväylä, Vihdin Uutiset, Riihimäen Seudun Viikkouutiset, Tamperelainen ja Turkulainen kasvattivat lukijamääriään.

Tamperelaisen vastaava päätoimittaja Karri Kannala sanoo, että Tamperelainen on kasvattanut lukijamääriään jo toista vuotta peräkkäin.

– Paikallisuus kiinnostaa lukijoita – toimituksemme on tehnyt hyvää työtä ja onnistunut puhuttelemaan lukijaa. Tämä osoittaa, että myös perinteinen media voi kasvaa, tai ainakaan sen ei tarvitse kuihtua.

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtikustantaja

– Tuotteena kaupunkilehti on vahvassa kasvussa niin paperisena kuin digitaalisesti. Mediatalo Keskisuomalaisen tuotteet ovat kasvaneet muuta markkinaa paremmin. Olemme vahva toimija markkinassa ja tulemme edelleen vahvistamaan asemaamme erityisesti digitaalisissa tuotteissa. Kaupunkilehdet täydentävät hyvin Mediatalon laajaa tilattavien lehtien valikoimaa. Tilattavissa lehdissä Mediatalo Keskisuomalainen on myös vahvistanut suhteellista asemaansa, sanoo toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Keskimäärin tutkimuksessa mukana olleiden sanoma- ja kaupunkilehtien lukijamäärät putosivat noin viisi prosenttia edellisistä tuloksista.

 

Lisätiedot:

Keskisuomalainen Oyj, Vesa-Pekka Kangaskorpi, 050 68833

vesa-pekka.kangaskorpi@media.fi
 

Kuopion Kaupunkilehti & Viikkosavo, päätoimittaja Aija Pirinen, 044 288 2804

aija.pirinen@media.fi,
 

Tamperelainen, vastaava päätoimittaja Karri Kannala, 050 351 5291

karri.kannala@media.fi