Keskisuomalainen-konsernin kiinteistöjohtajaksi on nimitetty Janne Toivanen, 42. Kiinteistöjohtajana hän vastaa konsernin kiinteistöomaisuuden johtamisesta ja kehittämisestä.

Toivasella on pitkä kokemus kiinteistöomaisuuden hallinnasta ja kehittämisestä. Hän on toiminut 15 vuoden ajan Lidl Suomi Ky:n kiinteistöosaston tehtävissä, joista viimeksi kiinteistöpäällikkönä. Hänen vastuulleen kuuluvat yhtiössä Laukaan jakelukeskuksen alueen eli Väli- ja Pohjois-Suomen kiinteistöt.

Koulutukseltaan Toivanen on toimitilajohtamisen restonomi. Hän aloittaa tehtävässään elokuussa 2021.

– Haimme kokenutta kiinteistöliiketoiminnan osaajaa, jolla on laajat kiinteistö- ja rakennusalan verkostot sekä kokemusta kiinteistöjalostukseen liittyvistä julkisen hallinnon prosesseista, konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo.

– Konsernillamme on eri puolilla Suomea merkittävä määrä kiinteistöjä, joita pyrimme jalostamaan mahdollisimman tuottaviksi. Janne Toivasella tulee olemaan keskeinen rooli kasvuhakuisen kiinteistöstrategiamme rakentajana.

Keskisuomalaisella on kiinteistöjä useilla kymmenillä paikkakunnilla. Eniten sillä on kiinteistöjä Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa ja Tuusulassa. Rakennuksia ja tontteja on tullut konsernille erityisesti viime vuosina useiden mediayhtiöiden ostojen mukana.

Esimerkiksi Jyväskylän Aholaidassa Keskisuomalaiselle on vapaata tonttimaata, jota voidaan Kangaskorven mukaan tulevaisuudessa hyödyntää asunto- tai työpaikkarakentamisessa.

TOIVANEN ARVIOI, että hänen työnsä luonne pysyy samana, vaikka kohteet vaihtuvat myymäläkiinteistöistä mediakonsernin kiinteistöihin.

– Keskisuomalaisella on kiinteistöjä eri puolilla Suomea, joten työtä on paljon Keski-Suomen ulkopuolella. Kaupungit, rakennusliikkeet ja alan ihmiset ovat minulle tuttuja koko Suomessa.

Kun Toivanen aloitti Lidlissä vuonna 2006, ketjulla oli Suomessa 100 myymälää. Nyt niitä on 194. Yksi Toivaselle mieluisimmista avauksista toteutuu ensi syksynä, kun Jyväskylän Forumissa avataan Lidlin myymälä. Myymälälle etsittiin sopivaa paikkaa vuosikymmen.

– Olen saanut olla mukana Lidlin kovimman kasvun vaiheen, Toivanen kiittelee.

Keskisuomalaisen kiinteistöliiketoiminnassa hän näkee paljon hyviä mahdollisuuksia.

– On hienoa päästä työskentelemään konserniin, jolla on pitkät perinteet sekä arvot, joihin on helppo sitoutua, hän sanoo.

– Minun aamuuni paperinen Keskisuomalainen on kuulunut 1980-luvun lopulta saakka.

Toivanen on syntyisin Jyväskylästä ja nykyisin hän asuu Äänekoivistolla Äänekoskella.