Historia

2020

Tammikuussa kaupunkilehtiperheeseemme liittyi Mikkelin Kaupunkilehti, jota jaetaan Mikkelin lisäksi Juvan, Hirvensalmen ja Mäntyharjun alueilla.

2019

Keskisuomalainen Oyj osti Suomen Suoramainonta Oy:n vuodenvaihteessa ja huhtikuussa Kaakon Viestintä Oy:n sekä ESV-Paikallismediat Oy:n. Elokuussa Keskisuomalainen Oyj osti Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden liiketoiminnat. Radio Keskisuomalainen aloittaa toimintansa huhtikuussa ja Savossa uusi kanava starttaa syksyllä.

2018

Keskisuomalainen Oyj osti 31.8.2018 enemmistön joukkoliikenteen digitaalisia mainosmediaratkaisuja tuottavasta Neonmedia Oy:stä. Neonmedialla on liiketoimintaa 17 kaupungissa, jonka lisäksi se toimii vahvasti kaupunkien välisessä linja-autoliikenteessä. Keskisuomalainen Oyj osti 27.6.2018 markkina- ja mielipidetutkimuksia tekevän IROResearch Oy:n. Vuonna 1990 perustettu yritys työllistää vajaat sata henkilöä, joista 21 on kokoaikaisia. IROResearch Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 3,5 miljoonaa euroa.  

2016

Keskisuomalainen Oyj osti Mediatalo ESA:n 30.9.2016. Kaupan mukana konserniin tuli kaksi tilattavaa lehteä, viisi kaupunkilehteä,  sanomalehtipaino Lahdesta, Painotalo Plus Digital Oy, ESA Jakelut Oy sekä Radio Voima. Lisäksi konserni laajensi samalla uudelle  liiketoiminta-alueelle digitaaliseen ulkomainosliiketoimintaan.  Markkinointiviestinnän yksikkö eriytettiin Mediasepistä uudeksi yhtiöksi. Uusi yhtiö on Kamua Oy.  Viimeisetkin lehdet siirtyivät tabloidiin. Savon Sanomat ja sanomalehti Keskisuomalainen siirtyivät tabloidiin 14.3.2016.

2015

Esa Print Oy ja Kirjapaino Uusimaa Oy yhdistyivät. Uuden yhtiön nimi on Painotalo Plus Digital.  Lehtisepät Oy ja SLY-Lehtipainot Oy yhdistettiin. Uuden yhtiön nimi on Lehtisepät Oy. Konsernin digitaalisia palveluita kehittävä digiyksikkö perustettiin.

2014

Keskisuomalainen Oyj tehostaa painotoimintaansa ja sulkee Kuopion painon.   Osana järjestelyä yhtiö on solminut painosopimuksen Savon Sanomien painamisesta Savon Paino Oy:ssä Varkaudessa.  Muut Kuopion painotyöt painetaan yhtiön muissa painoissa Jyväskylässä ja Pieksämäellä.  Järjestely toteutui vuoden 2014 alkupuoliskolla. Keskisuomalainen Oyj jaettiin Etelä-Suomen Median, Keski-Suomen Median ja Savon Median -alueyhtiöihin.

2013

Keskisuomalainen Oyj (Keskisuomalainen) osti 26.3.2013 solmituilla osakekaupoilla omitukseensa 95 prosenttia Suomen Lehtiyhtymä –konsernista. Kaupat tehtiin Suomen Lehtiyhtymä Oy:n (Suomen Lehtiyhtymä) pääomistajien Eero ja Ulpu Lehden ja Taloustutkimus Oy:n kanssa.  Osakkeista maksettu kokonaiskauppahinta oli yhteensä noin 26,1 miljoonaa euroa. Kauppahinta rahoitettiin vieraan pääoman ehtoisella lainalla ja maksettiin kokonaisuudessaan käteisenä kaupantekohetkellä. Suomen Lehtiyhtymä –konserni on Suomen viidenneksi suuri lehtikustantaja ja painopalveluiden tuottaja.  Sen tunnetuimpia lehtinimikkeitä ovat Aamuposti, Keski‐Uusimaa, Länsi‐Uusimaa, Uusimaa, Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat, Tamperelainen ja Turkulainen. Suomen Lehtiyhtymä –konserniin kuuluvat yhtiöt julkaisevat kuutta tilattavaa lehteä, 13 kaupunkilehteä, neljää ammatti‐ ja erikoislehteä ja kolmea muuta lehteä. Sillä on neljä painotaloa Tuusulassa, Porvoossa, Lohjalla ja Hämeenlinnassa. Lisäksi konserni toimittaa asiakaslehtiä ja kustantaa seurakuntalehtiä. Konsernissa on 475 työntekijää 18 paikkakunnalla

2012

Keskisuomalainen Oyj allekirjoitti 29.6.2012 kauppakirjan, jolla se osti Sanoma News Oy:ltä 41 000 kappaletta Esan Kirjapaino Oy:n A-osaketta ja 50000 kappaletta B-osaketta. Yhteensä ostettavat osakkeet vastaavat 19,2 % Esan Kirjapaino Oy:n osakekannasta ja 14,7 % äänivallasta.  Keskisuomalainen Oyj:n tavoitteena oli saada Esan Kirjapainosta Keskisuomalainen Oyj:n osakkuusyhtiö ja tätä kautta tiivistää ja tehostaa yhtiöiden välistä yhteistyötä.

2010

Keskisuomalainen Oyj:n vt. toimitusjohtajaksi valittiin Vesa-Pekka Kangaskorpi, joka siirtyi samalla hallituksen puheenjohtajasta hallituksen jäseneksi. Hallitus valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Antero Vesterisen. Keskisuomalainen Oyj osti Jyväskylän ja Kuopion Kaupunkilehtien liiketoiminnan 9.8.2010 tehdyllä kaupalla Suomen Lehtiyhtymältä. Lehdet osti Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö Sisä-Suomen Kaupunkilehdet Oy. Kaupalla Keskisuomalainen Oyj monipuolistaa lehtitarjontaansa vahvasti kehittyvissä kasvukeskuksissa.

2007

1.10.2007 Savon Mediat Oy sulautui Keskisuomalainen Oyj:hin.  Kuukautta aikaisemmin eli syyskuun alusta konsernin painoyhtiöt olivat sulautuneet  yhteen ja kaikki konsernin kolme painoa olivat Lehtisepät Oy:ssä.  Paikallislehtiyhtiö Maakunnan Sanomat ja Savon Lehtikustannus Oy fuusioituivat 1.9.2007 ja yhtiön nimeksi tuli Maakunnan Sanomat.  Näillä fuusioilla yksinkertaistettiin konsernirakenteita.  Näiden fuusioiden toteutumisen jälkeen konsernin kaikki tytäryhtiöt olivat suoraan Keskisuomalainen Oyj:n omistuksessa.

2006

Keskisuomalainen Oyj lunasti Savon Mediat Oy:n vähemmistöosakkailta TS-Yhtymä Oyj:ltä ja Ilkka-Yhtymä Oyj:ltä 21.12.2006 allekirjoitetulla kaupalla niiden osuudet ja näin Savon Mediat Oy:stä tuli Keskisuomalainen Oyj:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö.

2003

Keväällä julkaistiin sanomalehti Keskisuomalainen ensimmäisenä suomalaisena näköislehtenä verkossa.

2001

Vuoden lopulla Keskisuomalainen osti osake-enemmistön Savon Mediat Oy:stä, Yhtiöön tuli kaksi seitsemänpäiväistä lehteä, Savon Sanomat ja Iisalmen Sanomat sekä kuusipäiväinen lehti Warkauden Lehti. Lisäksi yhtiöön tuli 12 paikallislehteä ja ilmaisjakelulehti Viikkosavo. Painopalvelut liiketoiminta-alueeseen tulivat uusina painoina Kuopion paino ja Pieksämäen paino.

2000

Arena Partners Oy perustettiin. Yhtiö on sähköisen liiketoiminnan kehitysyhtiö ja yhtiön omistajina ovat Väli-Suomen Median lehdet sekä Kaleva, Keskipohjanmaa ja Vasabladet.

1996

Lokakuussa Keskisuomalainen alkoi ilmestyä verkkolehtenä.

1993

Keskisuomalainen Oy:n hallitus päätti, että jatkossa Keskisuomalainen keskittyy lehtien kustantamiseen ja painamiseen. Tämän johdosta Painotalo Keskisuomalainen liitettiin Sisä-Suomi Oy:öön, joka myytiin uusille omistajille vuonna 1996.

1991

Keskisuomalaisesta tuli Suomen vanhin suomenkielinen sanomalehti Uuden Suomen lakkauttamisen johdosta.

1986

Sanomalehti Keskisuomalainen julistautui sitoutumattomaksi lehdeksi.

1984

Keskisuomalainen osti osake-enemmistön Oy Sisä-Suomesta, joka oli arkkipainotalo. Yhtiöstä tuli Keskisuomalaisen tytäryhtiö.

1983

Keskisuomalainen osti ilmaisjakelulehden nimeltä Suur-Jyväskylän Lehti. Lehteä julkaisee tytäryhtiö Suur-Jyväskylän Lehti Oy, joka tekee franchising-sopimuksella myös Jyväskylän City nimistä lehteä alkaen vuodesta 1989 ja Oulun City lehteä 1989 - 1992. Yhtiöön kuului myös jakeluun erikoistunut Jakeluporras, joka yhtiöitettiin omaksi yhtiöksi vuonna 1999.

1980

80-luvulla yhtiö hankki useita paikallislehtiä omistukseensa. Hankasalmen Sanomat 1980, Jyväskylän Maalaiskuntauutiset 1981-1989, Jyväskylän Ympäristölehti 1981-1985, Sisä-Suomen Lehti 1981, Muuramen-Säynätsalon Paikallisuutiset 1982-1986, Laukaa-Konnevesi 1982 ja Viiden Kunnan Sanomat 1989.

1977

Yhtiölle ostettiin Kuorevesi-Mänttä-Vilppula paikallislehti.

1974

Tilauskirjapaino, joka oli ollut yhtiön toiminnassa alusta alkaen, erotettiin tulosvastuulliseksi liiketoimintayksiköksi. Vuonna 1980 liiketoimintayksikkö sai nimen Oy Paintotalo Keskisuomalainen. Alussa valmistettiin nimikortteja, kirjoja, julisteita ym. pienpainotöitä. Myöhemmin erikoistuttiin lomaketuotantoon ja suoramarkkinoinnin painotuotteisiin.

1973

Siirryttiin kohopainotekniikasta off-set tekniikkaan. Keskisuomalainen painettiin ensimmäisen kerran off-set rotaatiolla 30.8.1973.

1963

Oy Keskimaa nimi muutettiin Oy Keskisuomalaiseksi.

1944

Yhtiölle ostettiin Viitasaaren Seutu niminen paikallislehti.

1932

Keskisuomalainen myytiin painoineen kilpailevan maalaisliittolaisen sanomalehden, Saarijärven Paavon tukiyhtiölle Oy Keskimaalle. Saarijärven Paavo lakkautettiin ja Keskisuomalaisesta tuli Maalaisliiton (Suomen Keskusta) äänenkannattaja.

1920

Keskisuomalaisesta tuli nuorsuomalaisuuteen pohjautuvan edistyspuolueen äänenkannattaja. Vanhasuomalaiset lähtivät lehdestä ja perustivat lehden nimeltä Sisä-Suomi.

1918

Nimellä Keskisuomalainen lehti ilmestyi ensimmäisen kerran 3.1.1918.

1917

Syyskuun lopulla aloitettiin yhdistymisneuvottelut nuorsuomalaisen Keski-Suomen ja vanhasuomalaisen Suomalainen (perustettu 1889) välillä. Asia eteni nopeasti ja jo 15.12. molemmat lehdet myytiin kirjapainoineen perustetulle Oy Keskisuomalaiselle. Yhteisen lehden nimeksi tuli Keskisuomalainen.

1886

Kirjailija Juhani Brofeldista (Aho) tuli Keski-Suomen päätoimittaja. Lehden linja muuttui selkeästi nuorsuomalaiseksi. Ahon lisäksi myös muita kuuluisia kirjailijoita kuului Keskisuomalaisen toimittajakuntaan 1880-luvulla. Heistä mainittakoon päätoimittajana toiminut Teuvo Pakkala sekä Johannes Linnankoski ja Kauppis-Heikki.

1871

Konttoristi Heikki Fabian Helminen Jyväskylästä sai joulukuun 3. päivänä 1870 painoasiain ylihallitukselta luvan julkaista Keski-Suomi -nimistä sanomalehteä. Ensimmäinen Keski-Suomi ilmestyi 7. päivänä tammikuuta 1871. Lehden tarkoituksena oli edistää suomalaisuuspyrkimyksiä sekä sisältää uutisia ja ilmoituksia. Heikki Fabian Helminen toimi itse lehden päätoimittajana. Kirjailija Minna Canth kuului toimittajakuntaan.